Alueena Pitäjänmäki jakautuu seuraaviin osa-alueisiin: Tali, Pajamäki, Pitäjänmäen yritysalue, Reimarla ja Marttila. Kodiston kautta vuokrattavat asunnot sijaitsevat lähinnä Reimarlan alueella. Reimarlassa asuessasi et tarvitse autoa, sillä Kodiston asunnoista on matkaa lähimpään ruokakauppaan keskimäärin 430 metriä. Isommat ruokakaupat löytyvät naapurikaupunginosasta, Konalasta. Alueelta löytyy hyvät ulkoilumaastot sekä vehreää puistomaisemaa.
Kodiston vuokra-asunnot ovat keskittyneet hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Alueen asunnoilta matkaa Pitäjänmäen juna-asemalle on keskimäärin 760 m. Junalla pääset Helsingin keskustaan 13 minuutissa sekä kätevästi myös Espoon ja Kirkkonummen suuntiin.
Pitäjänmäki oli pitkään varsin maaseutumaista seutua; aluksi rakennuskanta oli varsin omakotitalovoittoista. Ensimmäinen kerrostalo rakennettiin aseman kupeeseen vuonna 1934. 1970-luvulla alueelle nousi useita korkeita kerrostaloryhmiä. Reimarla on sekoitus omakoti- ja kerrostaloasumista monelta eri vuosikymmeneltä. Marttilassa sijaitsevat toisen maailmansodan aikainen invalidikylä sekä sodan jälkeen rakennettu rintamamiestalojen alue. Pajamäki on 1950-luvun lopulla rakennettu kerrostaloalue.
Pitäjänmäki on huomattava teollisuuskeskus. 1980-luvulta alkaen teollisuusrakennuksia on korvattu yhä enemmän toimistorakennuksilla. Pitäjänmäen yritysalueella on sekä teollisuus- että toimistotyöpaikkoja.
Talin alue koostuu historiallisesta Talin kartanon alueesta, jossa sijaitsee myös Helsingin Golfklubin pelikenttä. Alueella on myös Talin siirtolapuutarha sekä urheiluhalleja, esimerkiksi Talin tenniskeskus sekä keila-, squash- ja jalkapallohallit.
Kaiken kaikkiaan Kodiston kautta vuokrattavia asuntoja Pitäjänmäessä on tällä hetkellä yhteensä 864 kpl. Asuntojen keskikoko on 55,42 m² ja keskivuokra 1 016 €. Vuokratuin ja siis suosituin asuntotyyppi on kaksio. Kaikkiin Kodiston koteihin lemmikit ovat aina tervetulleita 🐾
Jätä asuntohakemus ja olemme sinuun yhteydessä yhden arkipäivän kuluessa 🏡💕