Huhtikuussa 2017 valmistunut As Oy Vantaan Moreeni sijaitsee pientalovaltaisella alueella hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien äärellä. Aivan vieressä sijaitsee mm. kauppoja, kioski, apteekki ja koulu. Hiekkaharjun juna-asemalle matkaa tulee n. 700 m. Erinomaiset ulkoilumaastot ja harrastusmahdollisuudet lähialueilla. Asunnossa on laadukas ja nykyaikainen varustetaso, mm. keraaminen liesitaso, laminaattilattia, astianpesukone. Lasitettu parveke lisää tilan tuntua ja kodin käyttömukavuutta. Vaalea sävymaailma ja valkoiset kaapistot helpottavat kodin sisustamisratkaisuja. Kylpyhuoneessa on mukavuuslattialämmitys ja liitännät pyykinpesukoneelle. Yhtiössä on kaapelitelevisiojärjestelmä. Asunnon vuokraan sisältyy 10 M laajakaistayhteys. Talossa on yhteisiä varastotiloja, kuivaushuone ja lisäksi jokaisella asunnolla oma irtaimistovarastokoppi. Toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus, jonka ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kk:n kuluttua sopimuksen alkamisesta. Mikäli sopimus irtisanotaan päättyväksi aikaisemmin, tulee maksettavaksi 1 kk vuokraa vastaava sopimussakko. Vakuus 1 kuukauden vuokran suuruinen. Erikseen vuokrattavana rajallinen määrä autopaikkoja taloyhtiön isännöitsijän kautta. Muita ehtoja: koti- ja vastuuvakuutus pakollinen, vuokralainen tekee itse sähkösopimuksen, lemmikit sallittuja, tupakointi asuinhuoneistossa ja yleisissä tiloissa kielletty. Kiinnostuitko? Jätäthän meille hakemuksen, käsittelemme sen yhden arkipäivän kuluessa. Mikäli voimme tarjota asuntoa, lähetämme asuntotarjouksen sähköpostitse, jonka jälkeen asuntoon on mahdollisuus käydä tutustumassa. Asuntohakemus ja muut vapaat kohteemme löydät osoitteesta www.kodisto.fi. Lisätiedot ja tiedustelut Newsec Asuntovuokraus, puh. 010 389 6049 tai asunnot@newsec.fi.
Sijainti | Talkootie 41 as |
---|---|
Kaupunginosa | Hiekkaharju |
Postikoodi | 01350, VANTAA |
Pinta-ala | 68,0 m2 |
Kerros | 1 |
Huoneistoselitelmä | 3h + kt + s |
Huoneita | 3 |
Tyyppi | Kerrostalo |
Rakennusvuosi | 2017 |
Vapautuminen | 1.7.2023 |
Vuokranantaja | S-Pankki Asunto |
Rahoitus | Vapaarahoitteinen |
Vuokra | 1240 € |
Vakuus | 1240 € |
Vesimaksu | 35,00 €/kk |
Energialuokka | C2013 |
---|---|
Parveke | Kyllä |
Hissi | Kyllä |
Terassi | Ei |
Piha | Ei |
Sauna | Oma sauna |
Lemmikit sallittu | Kyllä |
Tupakointi sallittu | Ei |
Kodisto asuntovuokraus
+358 10 389 6049
asunnot@newsec.fi
Kodisto asuntovuokraus
+358 10 389 6049
asunnot@newsec.fi
Kodistolla on Suomen laajin valikoima vuokrakoteja.
Palvelun tarjoaa Newsec Property Asset Management Finland Oy.